Tietoa minusta

Olen jyväskyläläinen kolmen lapsen äiti. Aloitin neulesuunnittelun esikoiseni ollessa vauva vuonna 2011. Hän sai tuolloin villahaalarin, jonka oma mummoni oli neulonut minulle, kun olin vauva. Hihaton haalari osoittautui erittäin käytännölliseksi neuleeksi ja koska se alkoi pian hajota saumoista runsaan käytön seurauksena, halusin neuloa lapselleni uuden haalarin vähän ohuemmasta langasta. Sopivaa neuleohjetta ei kuitenkaan löytynyt, joten aloin suunnitella sellaista itse.

Lapsenhoidon ja muun elämän ohessa neuleaikaa oli vähän, neulesuunnitteluajasta puhumattakaan. Siksi Valentino-ohje valmistui vasta kahden vuoden työn jälkeen. Itse haalari on ollut kovassa käytössä kaikilla kolmella lapsellani. Lisää neuleita on syntynyt sitä mukaa, kun olen löytänyt aikaa harrastukselleni. Edelleen pääni pursuaa uusia ideoita, joten lisää on luvassa!

Ravelryssä olen nimimerkillä soopeli.