Masala

Mitä neuloa kirjavista langoista? Etenkin, jos väreillä on suuri kontrasti, joutuu miettimään tarkkaan, mitä langasta tekee. Sileä neule olisi ihanaa, mutta värit saattavat asettua miten sattuu ja kokonaisilme onkin sitten kaikkea muuta kuin ihana. Tähän mennessä olen ratkaissut asian neulomalla raitoja. Kirjavan langan kaveriksi otan jonkin neutraalin, kuten valkoisen tai harmaan, ja lopputulos korostaa kirjavan langan eri sävyjä muuttumatta sillisalaatiksi.

Masala-huivi auki levitettynä

Tämänkertaisen huivini tarina ulottuu ajassa taaksepäin hetkeen, jolloin näin upean vyyhdin Colorsong Yarnin nettisivuilla. Lanka oli Mini Maiden värissä Masala. Kirkkaita perusvärejä aavistuksen murrettuna sopien täydellisesti yhteen. Sitä piti käydä ihailemassa monta kertaa. Lopulta olin tuhlannut haaveiluun niin paljon aikaa, että yhtäkkiä juuri tuo väri olikin poistomyynnissä. Jäljellä oli enää yksi vyyhti, eikä uusia tulisi! Ryhdyin välittömästi toimiin ja sain kuin sainkin viimeisen vyyhdin omakseni.

Mini Maiden värissä Masala

Vyyhti ehti pyöriä varastossani nelisen vuotta ennenkuin tiesin, mitä siitä tulee. Aloitin
kolmiohuivin ja radoitin kirkkaanväristä Masalaa valkoisella Avantgardella. Ensin Masala-raidat olivat leveämmät ja valkoiset raidat kapeammat, sitten vähitellen asetelma liukui päinvastaiseksi.

Masala-huivi

Sattumalta Masala tarkoittaa myös taajamaa Etelä-Suomessa. Minulla vieläpä on henkilökohtainen suhde kyseiseen paikkakuntaan, sillä ensimmäinen kotini, jonka muistan, oli sen läheisyydessä. Kävin Masalassa esikoulun, mutta muutimme pois sen lukuvuoden aikana, joten kouluun en Masalassa ehtinyt. Emme kuitenkaan muuttaneet kauas, joten kävin paikkakunnalla vielä monta kertaa myöhemminkin seuraavien parinkymmenen vuoden aikana.

Masala-huivi

Masala-huiviohje on saatavilla Ravelryn kautta täällä.